Johdon päässä ja palveluissakin vaihtuu vuosi

Vuoden vaihtuessa lupaan usein kaikenlaista, suunnittelen parantavani asioiden tilaa nykyisestä. Niin aion tehdä nytkin. Onhan kaikkien kai aina välillä pysähdyttävä pohtimaan milloin minkäkin asian nykytilaa ja omaa tyytyväisyyttä siihen.

Lupaukset ja suunnitelmat antavat uusia suuntia niiden asioiden kohdalla, joihin en ole tyytyväinen. Kaikkeen en tietenkään voi vaikuttaa mutta valinnat ovat omiani ja niistä saan kantaa vastuun. Muutos antaa siis mahdollisuuden lisätä tyytyväisyyttä, myös palveluiden kehittämisessä. En näe mitään järkeä olla tekemättä mitään vain siksi, etten kuitenkaan voi kaikkeen vaikuttaa. Tai siksi, ettei kaikki suunnittelemani kuitenkaan onnistu. 

Muutoksen suunnittelun aloittaminen vaatii kolmea asiaa; muutosvalmiutta, halua muutokseen ja rohkeutta sen toteuttamiseen. Muutoksella on mahdollista saavuttaa uusi suunta tulevaisuuteen. Sosiaali- ja terveysalalla ei taideta tulevanakaan vuonna nähdä kovin laajaa muutosta, uudistumista tai kehitystä mutta yksittäisiä muutoksen edistäjiä kuitenkin onneksi on aiempaa enemmän.

Miten on sinun laitasi? Haluatko odotella tulevaisuuttasi ja kulkea vain virran vietävänä, vai oletko valmis tekemään tulevaisuuttasi, työssäsi ja omassa elämässäsi?

Hyvää Uutta vuotta!

Merta edemmäs kalaan?

Tätä kirjoittaessani istun Orlandossa ja ihmettelen maailmaa vieraassa maassa ja kulttuurissa, ensimmäistä kertaa yhdysvalloissa.

Kaikesta sitä voikin oppia kaikkea. Eniten olen matkallani ehkä kuitenkin oppinut itsestäni. Takana muutama viikko omatoimimatkailua, irti arjen rutiineista (ja jouluruuhkasta), turvallisesta ja tutusta ympäristöstä toimintatapoineen tekee näemmä ainakin minulle hyvää. Toivon tuovani täältä muutamia juttuja mukanani kotiin ja epäilemättä töihinkin. Omituisen kauas piti lähteä tälle opintomatkalle.

 

Muutamassa aiemmassa kirjoituksessa olen pohtinut asiakaspalvelua ja kuvitellut entisenä ravintola-alan ammattilaisena tietäväni mitä on todella hyvä palvelu. Suomessa osataan monissa paikoissa palvella mutta todella hyvään asiakaspalveluun on matkaa pitkästi. Täällä voit tuntea itsestäsi todella välitettävän mm. kaupoissa ja ravintoloissa. Sinua halutaan auttaa ja ystävällisyys on sanoin kuvaamatonta mutta kuitenkin samalla kohteliasta ja olematta ärsyttävää tai muuten mukavuusrajan ylittävää. Nyt tiedän mitä on loistava palvelu.

Ystävällisyys täällä yllättää suomalaisen muutenkin. Minunkin voinnistani, kotimaastani ja ties mistä ollaan täällä kiinnostuneita ihan vieraiden ihmisten toimesta. Mukavia keskusteluja olen käynyt lukuisten ihmisten kanssa mutta mikä tää juttu oikein on?

Voisi melkein luulla, että ihmiset ovat saneet ylimääräisen annoksen joulumieltä, jota nyt innoissaan jakavat kaikille.

Rauhallista Joulua sinulle ja läheisillesi!

Oletko sulkenut oven?

Jos ei ole sosiaali- ja terveysalan asiakaspalvelussa hurrattavaa, niin miten mahtaa olla palautteen, reklamaatioiden ja valitusten käsittelyn laita? Suljemmeko oven palautteelta?

 Jos asiakas on tyytymätön saamaansa palveluun, saako hän äänensä kuuluviin? Vai olemmeko me niin loistavia osaajia, ettei meidän tekemisemme voi mennä väärin koskaan? Olisiko kuitenkin aiheellista olla vetämättä herneitä nenään, jos joku on kanssamme erimieltä ja haluaa palvelusta valittaa/ antaa palautetta?

Minusta tuntuu, että monesti sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien mielestä on ”hankala asiakas”, jos hän on palvelusta eri mieltä sen tuottajan kanssa. Mehän kyllä tiedämme mitä teemme ja jos ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Tuntuuko tutulta? Ikävää mutta usein todellisuutta.. Vaikka alamme henkilöstö osaa vatia kuulluksi tulemista, jos on itse tyytymätön jossain saamaansa palveluun, se ei vain tunnu valuvan käytännöksi omassa työssä. Mielenkiintoinen ajatus, jos minua pitää kuulla mutta kun minä olen samassa tilanteessa, minun ei tarvitse kuulla.

Minä olen lähtenyt ravintolasta jokin aika sitten hyvällä mielellä, vaikka koin saaneeni huonoa palvelua. Tarjoilija pahoitteli seurueellemme tapahtunutta ennen kuin kukaan ehti asiasta edes hänelle mainita. Hän myös tarjosi hyvityksen, ja taas oma-aloitteisesti, kukaan ei ehtinyt sitä häneltä kysymään. Ei taida olla ihan arkipäivää sosiaali- ja terveyspalveluissa, että huomaamme omat virheemme, pahoittelemme tapahtunutta asiakkaalle ja tarjoamme hänelle hyvitystä? Mutta voisiko olla tulevaisuudessa?

Yhteisökuntoutus törmäyskurssilla?

Yhteisökuntoutus herättää paljon mielenkiintoa ja mielenkiintoisia ajatuksia ihmisissä. Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa vierailevien ryhmien kommentit ovat hämmästelevän tyytyväisiä, kannustavia ja positiivisia. Ajoittain yhteisöhoidosta kuitenkin kuulee hyvinkin omituisia tai kaukana todellisuudesta olevia harhaluuloja ja väitteitä. Ihmisten oletuksiin yhteisöhoidosta vaikuttaa mm. sekin, että yhteisökuntoutus lienee maassamme eniten väärinkäytettyjä termejä menetelmistä sosiaalialalla. Monet palveluiden tuottajat sanovat tai antavat ymmärtää käyttävänsä yhteisökuntoutusta menetelmänä, vaikka todellisuudessa yhteisölliset elementit työssä saattavat olla vaatimattomassa sivuosassa tai niitä ei ole lainkaan. Näin toimimalla myös käsitykset yhteisöhoidosta vääristyvät.

 Yhteisöhoitoa pidetään sen epäilijöiden tai arvostelijoiden taholta syynä milloin mihinkin ongelmaan, esim. tehottomuuteen, huonoihin hoidon tuloksiin, asiakkaiden rajattomuuteen jne. Todellisuudessa tuollaiset ongelmat eivät johdu yhteisökuntoutuksesta menetelmänä, vaan sen toteuttamisesta taitamattomasti tai jostain organisaation toiminnassa olevasta aivan muusta syystä. Sellaista kuntoutusmuotoa ei liene missään olemassa, jossa ei olisi lainakaan huonoja puolia. Yhteisöhoidossa oikein toteutettuna, niitä on kuitenkin paljon vähemmän kuin perinteisessä tavassa toimia.

Yhteisökuntoutus ottaa asiakkaat mukaan käytäntöön kuntoutuksessa, sen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa. Se osallistaa ja aktivoi asiakkaita työskentelemään ongelmansa kanssa ja yhteisössä aktiivisesti ja valmistaa heitä näin myös kuntoutuksen jälkeiseen elämään. Yhteisökuntoutus huomioi työntekijätkin erilaisine ajatuksineen ja ideoineen huomattavasti paremmin, kuin perinteinen sosiaali- ja terveysalan toimintamalli. Lisäksi yhteisökuntoutus on talouden näkökulmasta tarkasteltuna erinomainen toimintamuoto, se on hyvin kustannustehokas. Parempaa, käytännöllisempää ja toimivampaa menetelmää minä en päihdekuntoutukseen voisi kuvitella. 

Asiakaspalvelu voi olla vaikeaa?

Sosiaali- ja terveysalalla puhutaan miltei suu vaahdossa asiakaslähtöisestä palvelusta. Puhetta riittää mutta mikä on totuus? Mikä kumma siinä on niin hankalaa? Hyvää asiakaspalvelua on toteutettu muilla aloilla ikuisuuksia ja alamme henkilökunta on saanut varmasti useamman kerran hyvää palvelua. Omista kokemuksista huolimatta sitä ei useinkaan pystytä toteuttamaan omassa työssä.

Asiakkaita kohdataan usein epäystävällisesti, arvostamatta ja tarjoamatta edes tunnetta kuulluksi tulemisesta. Asiakkaiden tunteita ja kokemuksia vähätellään mestarillisilla suorituksilla, kun pyritään asiantuntijoina määrittelemään mikä asiakkaalla on pielessä, millaiset tavoitteet työhön asetetaan ja miten ongelmat tulee ratkaista.  Ovatko asiakkaamme sittenkin meitä varten vai olemmeko me asiakkaita varten?

 

Hyvä palvelu ei ole vaikeaa, se on tunne! Hyvä palvelu tarvitsee vain asiakkaan kohtaamisen ystävällisesti, arvostavasti ja asiakkaan tulee tuntea tulleensa kuulluksi. Yksinkertaista, eikö totta? 

Usein puhuessani aiheesta eri tilaisuuksissa minulta kysytään sarkastisesti, että pitäisikö kaiken aina tapahtua aisakkaan haluamalla tavalla? No ei! Se taas on täysin eri asia kuin asiakaspalvelu!

Asiakkaalle jäävä tunne ratkaisee loppujen lopuksi palvelukokemuksen ja siitä jäävän ajatuksen palvelun laadusta. Vaikka kaikki työsuorituksessa ja palveluketjussa menisi täydellisesti oikein ja kaikkien ohjeiden mukaan, sillä ei ole mitään merkitystä, jos asiakkaalle jää palvelusta huono tunne.

Ensimmäisen kerran

Tämän vuoden aikana olen ollut varsin usein kohdassa, jossa huomaan opettelevani uutta ja tekeväni asioita ensimmäistä kertaa elämässäni, myös kiire on ollut kovin tuttu tunne ajoittain. Niin nytkin.

Erilaisten kiireiden keskellä (siis jälleen tuo kiire..) olen viime aikoina touhunnut ensimmäisen vastuullani olevan talousarvion valmistelussa. Jostain syystä en laske järjestö- ja hanketyössä tehtyjä talousarvioita tähän mukaan. Aikamoinen projekti. Välillä olen miettinyt, että miksi tunnen tuon tehtävän nyt niin paljon vastuullisemmaksi vähän joka puolelle, kuin aikaisemmat.

Kunnat tarvitsevat Mainiemen kustannustehokasta ja kehittyvää palvelua, samoin kuin asiakkaamme, joille palvelu ja sen edelleen kehittäminen voi olla elintärkeää. Tämä ajatus vahvistui merkittävästi entisestään Päihdepäivillä näyttelyosastomme kokoaman palautteen ja suuren mielenkiinnon ansiosta. Onnistuminen talouden suunnittelussa vaikuttaa myös työntekijöiden ja heidän perheidensä elämään.  Kaikki tuoko on nyt siis kiinni siitä, miten onnistun tehtävässäni? 

Todennäköisesti mietin taas tapani mukaan asioita ja niiden vaikutuksia liikaa. Joskus olisi totisesti helpompaa olla miettimättä asioita tällä tavoin tai näin pitkälle.

                                                                                                    

Tuleva vuosihan tuon sitten ensimmäisen talousarvioni osalta näyttää, miten tässä tehtävässäni onnistun. Tässä kohdassa uskon jo jääkiekkojoukkueesta ennen peliä huokuvalla itseluottamuksella aikaansaannokseni pitävyyteen mutta epäuskoakin on tässä välillä mielessä häilynyt. Yhtymähallituskin asettui onneksi tukemaan suunnitelmaa ja hyväksyi sen.

Onneksi käytännöntyö oikeasti kuitenkin tehdään yhdessä kaikkien kanssa. Mainiemen henkilökunnan kanssa se ei voi kuin onnistua, etenkään nyt, kun yhteisöllisten rakenteidenkin osalta saatiin muutamia hyviä tarkennuksia tehtyä.

Mukavia syystuulia!

Karkaako korvaushoito käsistä?

 Miksi korvaushoito kuuluu hoitotakuun piiriin mutta päihdekuntoutus ei?

Entä mihin katosi alkuperäinen ajatus korvaushoidosta, kun korvaushoitolääkkeen pudotusohjelmista kohti lääkkeetöntä elämää on osin jo luovuttu?  Kuumia kysymyksiä ja kaipaavat vastauksia, mikäli korvaushoidon ei haluta karkaavan käsistä.

Nykyinen järjestelmä, jossa hoitotakuu varmistaa opiaattiriippuvaiselle päihdeongelmaiselle pääsyn korvaushoitoon on alkanut kääntymään tarkoitustaan vastaan. Pahimmillaan hoitotakuu ohjaa jo nyt asiakkaiden päihteidenkäyttöä sellaiseksi, että korvaushoitoon pääsemisen kriteerit täyttyvät.

Jos asiakas ei pääse päihdehoitoon tai hyväksymänsä avun piiriin ja kuitenkin haluaa jotain apua tai helpotusta oloonsa, on korvaushoito nykyään vaihtoehto. Asiakkaan itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa ovat siis käytännössä tältä osin ilmeisesti lisääntyneet mutta millä seurauksilla? Onko meillä nyt siis ikuisia korvaushoitoasiakkaita? Taitaa olla.

Koska sosiaalityön tai päihdetyön perusajatus ei useinkaan päättäjiä kiinnosta, voisivat kustannukset kiinnostaa. Korvaushoidon kustannukset ovat jo nyt kunnille suuria ja kasvavat jatkuvasti korvaushoidon asiakkaiden lisääntyessä.

Onkohan missään ihan tosissaan mietitty, miten paljon korvaushoidon kustannukset nousevat seuraavan 10 vuoden aikana jos kehitys ei muutu? Haluaakohan kukaan edes tietää? Kustannukset ovat nykytahdilla karkaamassa aivan käsittämättömän suuriksi.

Vuosi puolivälissä

Mainiemessä jatkettiin vuoden toisen neljänneksen aikana toiminnan ja talouden uudistuksia aktiivisesti. Talouden tilaa seurataan päivittäin tarkasti kuin joutsenemo vahtii poikasiaan.Talouden osalta toiminnan kustannuksia on saatu pienennettyä aika tavalla. Toiminnan rakenteellisten uudistusten ohella käynnistettiin odotettu asiakashuoneiden kunnostaminen pintojen remontoinnilla.   

Vuoden toinen neljännes toi talousuudistusten onnistumisista huolimatta talouden kuluvan vuoden osalta alijäämälle ja ennustaa koko vuoden osalta alijäämäistä tilinpäätöstä. Kehittämishanke noudattaa tarkasti sille laadittua talousarviota. Ongelmana on viime vuoden tapaan kuntoutustoiminnan tuottojen putoaminen hankkeen alkamisen jälkeen. Kuntoutustoiminta kattaa edelleen kulunsa mutta sen tuotot eivät kata kunnille tarjottavasta kehittämistoiminnasta kuntayhtymän maksettavaksi kertyvää omarahoitusosuutta.

Toiselle neljännekselle osuneet ennakoimattomat kuluerät loivat nekin osaltaan painetta talouteen loppuvuotta ajatellen. Kehittämistoiminnan kustannusten vaikutuksia kuntayhtymän vuoden lopulliseen tulokseen pienentää hankkeen kuluista saatava 75 %:n valtionavustus.

Merkittävänä positiivisena asiana toiselta vuosineljännekseltä voidaan todeta, että asiakasmäärät ja kuntoutusvuorokausien toteutumat kääntyivät nousuun jakson loppupuolella. Nousu näyttää jatkuvan ainakin toistaiseksi. Asiakasmäärän alkaneen nousun yhdistyessä talouden osalta tehtyjen uudistusten odotettuihin vaikutuksiin, voidaan loppuvuoden näkymiä kuntayhtymässä odottaa viime vuotta positiivisemmissa merkeissä.

Mukavia syyspäiviä!

Kaste-ohjelma oikeilla jäljillä

Vaikka sosiaali- ja terveysalan kehittämistoiminnassa on puutteita ja asioita voidaan tehdä paremmin, on Kaste-ohjelma vienyt kehittämistä eteenpäin ja oikeaan suuntaan.

kuva: Tolomea

Se ”vapautti” tämän maan hirvittävästä määrästä pieniä projekteja (lue: kehittämistoiminta yhtenäistyi, päällekkäisyyksiä poistui ja tiedonkulku parani). Se toi myös mukanaan alueelliset johtoryhmät. Nyt kehittämistoimintaa voidaan koordinoida koko alueella paremmin. Aluejohtoryhmä kokoaa säännöllisesti päättäjiä keskustelemaan ja linjaamaan asioita yhdessä, alueellisesti.

Kaste-ohjelma on parantanut huimasti tiedonkulkua ja yhteistyötä kehittämisen parissa työskentelevien kesken. Se kokoaa kehittämistoiminnasta vastaavia tahoja substanssialoittain, alueellisesti sekä valtakunnallisestikin yhteen ja edesauttaa keskustelun, käytäntöjen sekä tiedon leviämistä. 

Palveluiden kehittämiselle on valtavan suureksi avuksi, että voimme nyt oikeasti olla tietoisia muualla tehtävästä kehittämistoiminnasta ja sen vaikutuksista sekä kokemuksista (kokonaan eriasia on, seuraavatko kehittämistyöntekijät muiden aikaansaannoksia mutta nyt siihen on mahdollisuus).

Olipahan vuosi

Lomailu sai tällä kertaa väistyä jo kahden viikon jälkeen. Loma tuli kyllä todella tarpeeseen ja irrotti tehokkaasti arjesta mutta olipahan melkoinen pyörremyrskyjen vuosi.

Pyörremyrskyn käynnisti koko syksyn jatkunut Välittäjä 2013–hankkeen valmistelu, joka tiivistyi jatkuvasti kohti vuodenvaihdetta. Hanke sai rahoituksen, joten siltä osin tavoite saavutettiin ja kaikista valmistelutyön aiheuttamista vaikutuksista huolimatta ponnistus kannatti (toivottavasti). Kehittämistoiminta voi jatkua, palveluiden kehittyminen edelleen on yhä mahdollista tehokkaammin kuin vain osana palvelutuotannon perustyötä.

Asiakkaat voivat siis odottaa tulevaisuudessa vieläkin nykyaikaisempia, parempia, tehokkaampia ja laadukkaampia palveluita. Lisäksi työntekijät voivat saada lisää helpotusta ja parannuksia työhönsä samalla kun työn laadun ja vaikuttavuuden voidaan odottaa paranevan. Palveluiden kustannustehokkuutta on myös mahdollista yhä parantaa tehokkaammin, kuin ilman hankerahoitusta. Hankevalmistelun onnistumisella on saavutettu suuri mahdollisuus, josta valtava kiitos kaikille valmisteluun osallistuneille!

Pyörremyrsky jatkui vuodenvaihteessa, kun siirryin nykyiseen tehtävääni, jossa juuri mikään ei ollut tuttua. Paine talouden toteutumisesta ei ainakaan helpottanut kevättä (eikä muuten sivumennen sanoen ole helpottanut vieläkään). Alkuvuoden aikana käynnistettiin useita uudistuksia. Suunnitellut rakenteelliset uudistukset Mainiemessä ovat takana ja lomakauden päätyttyä jatketaan toiminnan sisältöjen kehittämisellä. Talouden osalta jatketaan yhä kustannusten laskemista ja niiden kasvun hillitsemistä.

Kuva: Kimmo Mäkelä

Leppoisia loppukesän päiviä!

Luovuudella tulokset lentoon

Kuva: Beverly & Pack

Muilta aloilta haettavien uusien ajatusten ja ideoiden lisäksi sosiaali- ja terveysalan kehittämistyötä voidaan uudistaa tuloksellisemmaksi suhtautumalla siihen luovana työnä.

Kehittämistyö millä tahansa alalla on luovaa työtä tai ainakin sen pitäisi olla voidakseen saavuttaa arvokkaita onnistumisia. Kehittämistoiminnalla kun lienee tarkoitus luoda uusia ratkaisuja? Sosiaali- ja terveysalan ei siis pitäisi erottua muista sen kehittämiseen usein nyt liitetyllä byrokratialla.

Tämä ajattelutapa haastaa voimakkaasti kehittämistyöntekijöitä, jotka usein tulevat kehittämistyöhön perustyöstä, joka on kaikkea muuta kuin luovuutta edistävää. Ajattelutapa haastaa myös kehittämisen johtoa ja sen ohjausjärjestelmää, jotka perinteisesti toimivat nekin aivan toisenlaisessa moodissa.

Perinteisen toimintatapamme yhteen sovittaminen luovuuden ja sen edistämisen kanssa ei ole aivan ongelmatonta. Päivittäinen toimintamme ja johtamisemme sosiaali- ja terveysalalla ei yleensä mahdollista tai edistä mitenkään luovaa työskentelyä, vaan ennemminkin estää sitä. Täytynee taas kerran katsoa peiliin. Kehittämisen parissa työskentelevien täytyisi siis osata ja uskaltaa irrottautua perinteistä.

Kuva: Ross Orr

Johdon ja ohjausjärjestelmän tulisi antaa kehittämisessä luovuudelle tilaa, mahdollistaa se ja edistää sitä. Luovan työn johtamisessa toimii huonosti alaamme "vaivaava" johtamiskulttuuri. Mikäli kehittämisen johto, sitä ohjaava järjestelmä tai molemmat ovat esteenä luovuuden mahdollistumiselle, ei kehittämistoiminnan tuloksienkaan voi odottaa lähtevän lentoon.

Kannammeko vastuumme?

kuva: Grufnik

Olen pitkään väittänyt, etteivät sosiaali- ja terveysalan ongelmat ole ratkaistavissa pelkästään nyt alalla olevalla ajattelulla. Eivätkös nuo ongelmat juuri sillä ajattelu- ja toimintatavalla ole syntyneet? On siis etsittävä aktiivisemmin uudenlaisia ratkaisuja. Lisäksi on katseltava avarakatseisesti muille toimialoille, jotta voimme löytää uudenlaisia vaihtoehtoja, kokeilla ja soveltaa niitä. Pitäisikö meidän vapautua vanhoista tavoistamme?

 Lomaa odotellessani olen pohdiskellut vastuutamme palveluiden tuottajina ja kehittäjinä: Julkisten palveluiden tuottajina ja kehittäjinä vastuumme kansalaisille veronmaksajina sekä asiakkaina vaatii meitä tekemään asioita paremmin ja tehokkaammin. Tuskin olemme missään asiassa niin hyviä, ettemme voisi tehdä niitä vielä paremmin. Tämä on syytä muistaa myös sosiaali- ja terveyspalveluita tuottaessamme ja kehittäessämme.

Alan kehittämistyöntekijöiden ja johdon pitää seurata eri aloilla tapahtuvaa kehitystä ja kehittyä jatkuvasti itsekin. Heidän täytyy uudistaa työtapojaan, asenteitaan ja ajatuksiaan avarakatseisesti välttyäkseen jämähtämästä paikoilleen. Jos työntekijä jämähtää, mikään ei liiku. Ilman uudistumista emme tuota kehittämistoiminnalla riittävästi.   

Meidän on myös nykyistä painokkaammin etsittävä ratkaisuja edessä oleviin tulevaisuuden ongelmiin. Nykyinen kehittämistyö kohdistuu suurimmaksi osaksi tänään käsissämme olevien ongelmien ratkaisemiseen. Muutostahdin kiihtyessä ympärillämme tulee mieleen, että ovatko hankkeen saavutukset osaksi valmistuessaan jo ratkaisuja eilisen ongelmiin?

Aurinkoista ja lämmintä kesää!

Kehittämistä uudistettava rohkeasti!

Sosiaali- ja terveysalan kehittämistoiminnalle on paradoksaalista, että palveluita ja toimintaa pyritään kehittämään monin eri tavoin mutta harvoin kuulee tosissaan mietittävän kehittämistoiminnan uudistamista. Kaikki tietävät, että alan kehittämistoimintaa moititaan tehottomaksi mutta mikä on muuttunut? Kehittämishankkeiden vaikuttavuus ei parane vain hankeohjausjärjestelmää kehittämällä.

Kehittämistoiminnan tulisi olla ennakkoluulottomasti ajanhermolla ja kehityksen eturintamassa voidakseen vakuuttavasti auttaa palveluita kehittymään kohti tulevaisuutta. Vai miltä kuulostaa vanhanaikainen kehittämishanke uudistamassa ja kehittämässä palveluita nykyaikaiseksi?

Kehittämistoiminnan uudistamistarve tulisi ymmärtää nykyistä paremmin myös hankeohjausjärjestelmässä ja hankerahoituksesta päättävissä elimissä. Jos näin ei ole, käynnissä olevia ja valmisteltavia hankkeita ohjataan tahattomasti toimimaan vanhalla mallilla. Lisäksi uudenlaista toimintamallia hyödyntävän hankkeen valmistelussa joudutaan ottamaan suuri riski siitä, että vanhaa ajattelumallia suosivat rahoituksesta päättävät elimet myöntävät hankerahoituksen vain perinteisesti toimiville hankkeille. Viime vuosilta on kuitenkin onneksi esimerkkejä myös siitä, että tuo riski kannattaa ottaa. Liian harvat vain ryhtyvät kokeilemaan onneaan.

Vanhan toimintamallin suosiminen on erityisessä ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan sekä rahoittajat, että hankeohjausjärjestelmä vaativat aikaisempaa parempia ja pysyviä tuloksia kehittämistoiminnalta. Tämä  luonnollisesti tarkoittaa kehittämistoiminnan uudistamista. Kehittämistoimintaa onneksi pyritään nykyisin uudistamaan jonkin verran. Siltä osin suunta on oikea mutta sitä pitäisi uudistaa huomattavasti nykyistä rohkeammin, nopeammin ja voimakkaammin.

Asiakkaat edellä?

Palvelut kyllä kehittyvät kun kääritään hihat ja ryhdytään puuhaan. Mainiemen pitkä kehittämishistoria osoittaa tämän selkeästi. Kuluvan vuoden aikana muutostahtia on lisätty entisestään. Asiakkaat ovat yleensä kiitollisena mukana mutta miten käy henkilökunnan, minunkin. Miksi minusta aina ajoittain tuntuu, että asiakkaamme sopeutuvat muutoksiin huomattavasti paremmin kuin me palveluita tuottavat ihmiset? Olemmeko todella niin jumissa omassa ajattelu- ja työskentelytavassamme, että emme pääse siitä irti?

Vai pidämmekö omaa toimintatapaamme niin ylivertaisena, ettei sitä voisi enää paremmaksi saada? Kenties asiakkaiden halu palveluiden kehittämiseen ja halu olla kehittämisessä mukana ovat kuitenkin merkki siitä, että palveluita on syytä uudistaa. Saattaahan tuo olla niinkin, että minä vain kuvittelen koko jutun ja loppujen lopuksi uudistuksia ei periaatteessa vastusta kukaan mutta vauhti huimaa. Tai sitten niitä vastustavat kaikki ja minä en vain innostuksissani sitä huomaa.

Olenhan muutenkin ”vieraalla maalla” kun pohjalaisena häärään Hämeessä. Pohjalaisuus Hämeessä on muuten aina välillä (vieläkin) melkoisen mukavaa kulttuurimatkailua. Hämeessä kun on totuttu asioita suunnittelemaan hieman pidemmälle, välillä liiankin pitkälle. Pohjanmaalla taas tehdään nopeasti (joka on miltei kunnia-asia) ja usein sitten kyllä hiukan korjataankin sen jälkeen, kun on saatu valmiiksi. Tämä ero tulee usein mieleeni aamuisin työmatkallani keskustan läpi, pohjalaisena hämäläisessä aamuruuhkassa.

Melkoinen yhteensattuma erityisesti edellä esitettyä pohdintaa ajatellen on muuten sekin, että tulin Mainiemen kuntoutumiskeskukseen vaasalaislähtöisen johtajan seuraajaksi. On siinä varmasti ihmeteltävää ja kestämistä yhden laitoksen henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille.

Suunta kääntyy?

Koko viimevuoden ajan tasaisesti kertynyt alijäämä taloudessa näyttäisi olevan kääntymässä. Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa alkuvuoden aikana tehty kova työ sai arvoisensa päätöksen ensimmäisen vuosineljänneksen päätyttyä. Luja usko kehittämistoimenpiteiden vaikutuksiin talouden suunnan korjaamisessa sai vahvistuksen alkuvuoden tuloksessa.  Kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes toteutui talouden osalta positiivisena. Monien kehittämisprosessien ohella käynnistetty talouden vakauttamisohjelma osoitti jo alkuvuodesta merkkejä tuloksista suunnan kääntämisessä.

Positiivinen tulos ei ole sattumaa, eikä syntynyt itsestään. Mainiemen kuntoutumiskeskuksen työntekijät ovat osoittaneet upeaa sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen, ideoineet ja tehneet kovasti töitä tuon tuloksen eteen. Vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa sain ottaa vastaan koko henkilökunnalle kuuluvan kiitoksen työpanoksesta alkuvuoden aikana. Olipahan kerta kaikkiaan mukava hetki. Tyytyväisyys, helpottuneisuus ja kiitollisuus koko henkilöstöä kohtaan valtasivat mieleni valtuuston jäsenten palautetta kuunnellessani.

Tuon tunteen olisin mielelläni suonut koko joukon saavan kokea. Valtuuston kokouksen jälkeisessä henkilökunnan palaverissa yritin sitten välittää nuo terveiset, kiitokset ja kiitollisuuteni eteenpäin. Epätoivoinen yritys. Asiat ja sanat välitin, tunne taisi jäädä minulle kaikessa kykenemättömyydessäni sitä ilmaista. 

Alkuvuoden onnistumisesta huolimatta ei ole syytä ryhtyä heilumaan toreilla voittajana, kuin korkeintaan jääkiekon maailmanmestaruuden osalta. Työ jatkuu ja vuodesta on kolme neljännestä jäljellä. Alkuvuosi antoi lisää uskoa onnistumisesta, vaikka Mainiemen kuntoutumiskeskus kärsiikin valtavasti kehittämishankkeiden maksatusjärjestelmän jälkeenjääneisyydestä.

Ongelma kehittämisrahoituksesta

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeille myönnettävä valtionavustus saattaa aiheuttaa ongelmia. Kuulostaa aika hullulta mutta on arkipäivää. KASTE-ohjelma toi sosiaali- ja terveydenhuoltoon suuret alueelliset kehittämishankkeet aiemmin toimineiden lukuisten pienten hankkeiden tilalle. Muutos antoi mahdollisuuden kehittämistoiminnan alueelliselle yhtenäistymiselle, kuitenkin niin, että paikalliset palvelurakenteet ja kehittämistarpeet voidaan yhä huomioida toiminnassa. Jotain kuitenkin unohtui.

Pienempiä kehittämishankkeita ja projekteja varten luotu valtionavustusten maksatusjärjestelmä toimi tarkoituksessaan hyvin, kunnes hankkeiden koko kasvoi moninkertaiseksi. Kehittämistoiminnan uudistuksessa hankkeiden ohjausjärjestelmää kehitettiin hyvään suuntaan. Tuolloin olisi ollut luonnollista, että kehittämishankkeiden maksatusjärjestelmääkin olisi kehitetty.

 Vaikka hankkeiden talous ja kehittämishankkeista toimijoille kertyvät kustannukset moninkertaistuivat, hankkeista kertyvät kustannukset on edelleen mahdollista hakea maksatuksessa takaisin vain kaksi kertaa vuodessa. Näin ollen kehittämishankkeita tai sen osia hallinnoiville toimijoille saattaa kertyä useiden satojen tuhansien eurojen kustannukset, joita vastaan valtionavustuksen osuuden voi hakea jälkikäteen. Nykyisessä taloustilanteessa, etenkin pienemmille toimijoille tämä käytäntö on kestämätön.

Ei liene kenellekään yllätys, että halukkaat toimijat kehittämishankkeiden tai niiden osien hallinnointiin ovat käyneet vähiin. Yksipuolinen hankkeiden hallinnointi ei ole pidemmän päälle hyväksi. Se ei edistä alueellista tasapainoa kehittämistoiminnassa, eikä myöskään toiminnan monipuolisuutta. 

Maksatusjärjestelmän jälkeenjääneisyys saattaa heikentää ohjelmakokonaisuuden ja kehittämishankkeiden vaikuttavuutta sekä rapauttaa samalla hanketta hallinnoivien tahojen omaa kehittämistoimintaa. Mikäli kehittämishanke tai sen osa toteutetaan suunniteltua pienempänä tämän maksatuskäytännön vuoksi, on selvää, että hankkeen vaikuttavuus pienenee. Jos näin käy useammassa hankkeessa, näkyvät seuraukset jo koko KASTE-ohjelman tuloksissa ja vaikuttavuudessa.

Samainen järjestelmässä piilevä ongelma saattaa myös lamauttaa ainakin osittain toimijoiden omaa, hankkeen ulkopuolella tapahtuvaa kehittämistoimintaa. Jos suuri osa toimijan varallisuudesta on käytännössä varattuna kehittämishankkeesta kertyviin kustannuksiin, ovat investointihalut muuhun toimintaan luonnollisesti aikatavalla katoavaisia.

kuvan lähde

Pätkäkehittämisestä eteenpäin

Lyhytjänteinen kehittämistoiminta vaikuttaa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen tuloksellisuuteen, heikentäen sitä merkittävästi. Alalla kaivataan monin paikoin toimintatapojen, toimintakulttuurin ja asenteiden muutosta, joka ei tapahdu katkaisijasta kääntämällä. Muutosta kaivataan myös kehittämiseen. Kehittämistoiminnan rahoitukseen pitää löytää nykyistä pysyvämpiä ratkaisuja jos halutaan parantaa sen vaikuttavuutta.

Lyhyen aikavälin kehittämistoiminta synnyttää ongelman, jota ei usein huomata. Laaja-alaisen kehittämistyön käynnistysvaiheessa toimintaan joudutaan aina sijoittamaan panoksia enemmän kuin siitä saadaan hyötyä. Pelkästään työntekijöiden rekrytointi, paikallisten toimijoiden kanssa verkostoituminen, toiminnan ja viestinnän käynnistäminen vievät paljon aikaa.

Tämä panos-tuotos -hyötysuhde kääntyy ennen pitkään jos kehittämistoiminta on tuloksellista ja onnistuu hyvin. Kehittämistoiminnan aikaansaamat hyödyt kasvavat yhä suuremmiksi siihen käytettyä panosta kohti, mitä pidemmälle edetään.

Sosiaali- ja terveysalan kehittämishankkeet usein päättyvät vaiheessa, joissa hyötysuhde on kääntynyt ja toiminnalla voitaisiin saada yhä kasvavia hyötyjä aikaan. Sitten alkaa ehkä uusi hanke ja kaikki käynnistyy alusta.

Pahimmillaan tässä välissä kadotetaan käytännössä syntynyt kehittämisosaaminen, paikallisten palveluiden tuntemus ja alueelliset sekä valtakunnalliset kontaktit. Hankeväsymys jatkuvasti vaihtuvia hankkeita ja hanketyöntekijöitä kohtaan kasvaa alan toimijoiden parissa huolestuttavasti, silti siihen ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Pätkäkehittämisen aiheuttama hankeväsymys saattaa heikentää jo lähitulevaisuudessa hankkeiden vaikuttavuutta entisestään.

Nykyisin, kun hankkeissa saavutettavien tulosten juurruttaminenkin koetaan monin paikoin suureksi ongelmaksi, olisi todella syytä keskustella pidempiaikaisesta kehittämistoiminnasta jonka hanke vain käynnistäisi ja saattaisi vauhtiin. Tämän tavoitteen eteen tulisi tehdä kovaa työtä ja valtionavustuspäätösten tulisi siihen tehokkaammin tukea ja ohjata.

Vaikka puhun pitkäjänteisen kehittämisen puolesta en tarkoita, että automaattisesti pitäisi luoda nykyistä pidempiä hankkeita. Hankearvioinnilla tulisi ensin pystyä osoittamaan riittävästi pysyviä tuloksia, uusia toimivia käytäntöjä ja ympäristönsä arvostus. Näin hankkeiden ja sen kaikkien osien pitäisi ansaita jatkorahoituksensa mm. tulosten ja vaikutusten perusteella. Hankkeet tai sen osat, jotka eivät pysty osoittamaan riittävästi tuloksia tulisi lopettaa ja suunnata rahoitus uudelleen.

Hankkeita uudistettaessa pitäisi muistaa, että on tehokkaampaa ja taloudellisempaa lanseerata olemassa olevalle hankkeelle uusi sisältö kuin käynnistää kokonaan uusi hanke. Jos nuo alkuvaiheen ponnistelut jäisivät edes osittain pois ja päästäisiin nopeammin kehittämistoimintaan tulee väkisin mieleen pysyvän kehittämistoiminnan edut esim. osaamiskeskusten tai KASTE-alueiden johtoryhmän alaisessa kehittämisyksikössä, jossa kehittämistoiminnan kohteet, sisällöt ja osa henkilöstöstä vaihtuisivat aika ajoin.

Nyt olisi aika miettiä ratkaisuvaihtoehtoja pysyvän kehittämistoiminnan mahdollistamiseksi.

kuvan lähde

Minä ja Mainiemi uuteen aikaan

Vuoden 2010 lokakuussa tulin valituksi Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän johtajaksi, tehtävä alkaisi vuoden vaihteessa. Oli aika valmistautua suureen muutokseen.

Suuntani muuttuisi kohti pitkäjänteistä kehittämistä ja pysyvää työtä. Silloisen ajatukseni mukaan pääsisin edelleen johtamaan tavallaan kehittämistyötä mutta nyt pysyvässä, osaavassa, edistyksellisessä organisaatiossa ja pitkäjänteisesti. Voisin hyödyntää kehittämisosaamistani, jatkaa ja luoda kehittämisprosesseja, joille voisi antaa aikaa ja tukea riittävästi. Voisin oikeasti olla osa kehittämisen kokonaisuutta, jolla voidaan saavuttaa huomattavasti parempia tuloksia kuin lyhytjänteisellä pätkäkehittämisellä, joka hanketyöllä hoidettua sosiaali- ja terveysalan kehittämistä vaivaa.

Vuoden vaihduttua oli aika. Tullessani töihin ymmärsin konkreettisesti hiljaisen tiedon merkityksen. Onneksi edeltäjäni on kärsivällisesti vastannut puhelimeen ja kysymyksiini monista asioista. Myös toimiston henkilökunta on varmasti saanut yliannoksen erilaisia tiedusteluitani lukuisista asioista.

Monilta ihmisiltä saamastani suuresta avusta (josta olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen) huolimatta työpäiväni venyivät, istuin toimistolla illasta toiseen. Tästä saan kyllä syyttä itseäni ainakin osittain, halusin perehtyä asioihin nopeasti ja päästä asioissa eteenpäin heti. Ajattelin, että jos tekemällä oppii, niin paljon tekemällä oppii nopeasti.

Muutoksen suuruuteen vaikutti myös se, että vuoden vaihteessa siirrettiin Mainiemen kuntoutumiskeskuksen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut ostettavien palveluiden osalta uudelle, kilpailukykyisemmälle palveluntuottajalle. Tämä tarkoitti koko talossa 6 uuden tietojärjestelmän ja ohjelman käyttöönottoa.

Näin jälkikäteen olen monesti miettinyt vuoden ensimmäisiä viikkoja, jotka tuntuvat yhäkin melko sekavilta. Kaikkea en ole ehtinyt tekemään lainkaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, voin olla henkilökunnan tukena oikeasti ja asioissa päästään vauhdilla eteenpäin.

Suuri menetys

Jättäessäni kehittämistyön ja siirtyessäni Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän johtajaksi vuodenvaihteessa, menetin suurimmaksi osaksi ne lukuisat arvostamani keskustelut, joita olen saanut käydä tapaamieni ihmisten kanssa. Nykyinen työni ei toki yksinäistä ole, enkä ole mykkäkouluakaan ryhtynyt pitämään. Keskustelen edelleen ihmisten kanssa paljon ja päivittäin mutta keskustelujen määrä on aivan eri mittakaavassa kuin ennen.

Aloittaessamme kehittämistyön Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikössä vuonna 2007 Aki Heiskasen kanssa ymmärsimme, että kehittäminen on toimintaa, jota täytyy tehdä verkostoissa. Asiantuntijakeskeinen kehittämistoiminta, jossa kehittämistyöntekijät suunnittelevat kammioissaan, miten asioita tulisi kehittää ja palveluita tuottaa, oli tullut tiensä päähän. Tuo ”perinteinen” sosiaali- ja terveysalan kehittäminen oli osoittanut monin tavoin, ettei sillä saavuteta riittävän hyviä ja pysyviä tuloksia kuin harvoissa tapauksissa. Tästä syystä, me päätimme jo alusta saakka toimia toisin, tuota valintaa ei ole tarvinnut katua.

Tämän ajatuksen myötä olemme saaneet nauttia valtavasta määrästä erilaisten ihmisten tapaamisia, pitkiä ja lyhyitä, suunniteltuja ja suunnittelemattomia. Näistä hetkistä olen saanut sekä itselleni, että työhöni tavattoman paljon ajatuksia, viisautta, rikkautta ja iloa. Kehittämistyön vuosien aikana tapaamieni erilaisten ihmisten kanssa käymissäni lukuisissa keskusteluissa olen oppinut enemmän kuin missään koskaan.

Tämä blogi syntyikin tarpeesta jatkaa keskustelua ja vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa edelleen, nyt verkon välityksellä.