Sänky vai vanhus?

Päättäjien keskusteluita ja uutisointia seuranneena ei voi välttyä ajatukselta, että järjestelmä on tekemässä palveluiden tuotannosta entistä kalliimpia. Vanhuspalvelulain uudistamisen yhteydessä on käyty laajaa keskustelua henkilöstömitoituksesta. Olisiko kuitenkin niin, että eräs tärkeä asia, asiakas on unohtunut?

Jos henkilöstömitoitus määritellään nykyisten suositusten kanssa samalla tavalla, se perustuu asiakaspaikkojen määrään. Siis sänkyjen määränkö pitäisi ratkaista, miten paljon täytyy olla hoitajia? Sillä ei ole nykysuosituksissa, eikä julkisuudessa vanhuspalvelulain valmistelusta käydyssä keskustelussa ymmärrykseni mukaan arvoa, onko sängyssä hoidettava asiakas vai ei, tai mitä hänen hoitonsa vaatii.

Jos näin edetään lain valmistelussa ja ajatusta levitetään muuallekin, kuin vanhuspalveluihin tulee sosiaali- ja terveydenhuollonpalvelujärjestelmästä järjettömän kallis kaikille. Jos työntekijöitä on palkattava vain siksi, että nille voi mahdollisesti olla käyttöä, ei toiminta kuulosta kovin järkevältä. Tuo on kuitenkin arkipäivää sosiaali-ja terveysalalla.

Jos taas halutaan tehdä asioita nykyaikaisesti = joustavasti, järkevästi ja taloudellisesti, olisi henkilöstömitoituksen perustuttava ehdottomasti asiakasmäärään tai niiden vaativuuteen. Hoidettavien vanhusten määrän tulisi olla tekijä, joka määrittelee vanhuspalveluiden henkilöstötarpeen. Ei kai tyhjä sänky hoitoa tarvitse, vaikka julkisuudessa onkin väitetty tällaisen mitoituksen parantavan jopa hoidon laatua? Ajattelemallani muutoksella saataisiin aikaan resurssien kohdentuminen nykyistä paremmin kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa ja voitaisiin taata, että kenenkään ei tarvitse maksaa tyhjästä.

Jo nykyisen suosituksen ollessa käytännön toiminnan ohjaajana on nähty, että käyttöasteen jäädessä vajaaksi asiakaspaikkoihin perustuva henkilöstömitoitus on aiheuttanut kustannusten osalta ongelmia. Lasku tästä lankeaa luonnollisesti kunnille ja veronmaksajille. Nykykäytäntö on aiheuttanut myös yksiköiden lakkauttamisia ja yksityisten palveluiden tuottajien konkursseja, ellei asiakaspaikkoja ole saatu täytettyä riittävän nopeasti. Näin myös hoidettavat asiakkaat ovat joutuneet kärsimään vanhuspalveluissa, joutuessaan muuttamaan omasta ”kodistaan”.

Uudistaisin kyllä tässä kohdassa ajattelua hieman, entä sinä?