Tarjoan Helsinkiin ratkaisua

Olet ehkä törmännyt viime päivinä uutiseen, joka kertoo nuorten parissa levinneestä väkivalta-aallosta Helsingissä. Minä ainakin olen. Uutisoitu toiminta ylittää ymmärryskyvyn ainakin minun kohdallani. Silmitöntä väkivaltaa on aina vaikea käsittää mutta miksi pitäisikään. Oleellisempaa lienee se, mitä asioille tehdään ja miten tehdään sekä miten tuollaisen ennaltaehkäisy voitaisiin hoitaa.

Tässä tapauksessa en kyllä ymmärrä myöskään poliisin kommentointia aiheesta julkisuudessa esim. tämän päivän uutista aiheesta. Arvostettu ja korkea-arvoinen poliisi toteaa, että heillä ei ole keinoja tehdä yhteistyötä sosiaalihuollon, terveydenhuollon tai koulun kanssa nuorten tilanteeseen puuttumiseksi. Tai, että nuoren rikoskierteeseen ei voida puuttua. Siis mitä?

Keinoja on kyllä olemassa, jos niitä halutaan käyttää, kehittää ja jos niistä aiheutuvat kustannukset ollaan valmiit hyväksymään. Vihjeeksi Helsinkiin voin kertoa, että ainakaan Hämeessä ongelman ratkaiseminen ei ole ollut mahdotonta tai liian kallista mutta tehokasta kylläkin. Se on ratkaistu Ankkuri-toiminnalla.

Lainsäädäntöä on kyllä turha syyttää, jos Hämeessä asia on osattu hoitaa. Ei kai Hämeessä ole eri lait, kuin pääkaupungissa? Hämmästyttää ja mietityttää, missä on ongelman todellinen syy, kun sitä ei haluta tai osata ratkaista. Moniammatillinen yhteistyö sille kuuluvaan arvoonsa ja osaaminen käyttöön, niin alkaa sujua. 

Tekisi niin mieli sanoa, että päät pois sieltä minne aurinko ei paista ja katseet myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle mutta en taida kuitenkaan… Olisihan se aika jyrkkä ja provokatiivinenkin tulkinta asioista.

Nuoren elämässä pitää olla aikuisia

 Jos on tavallista kysyä lapsilta miten urheiluharrastuksissa tai pelissä meni, pitäisikö olla tavallista kysyä; miten konsolipelissä, skeittirampilla tai jonkin muun ajanvietteen parissa meni? 

Nuorten asiat ovat nuorille yhtä tärkeitä, kuin aikuisten asiat aikuisille. Voiko siis odottaa nuorten olevan kiinnostuneita aikuisten asioista, jos aikuiset voivat olla kiinnostumatta nuorten asioista? Millaisenkohan mallin se nuorille antaa? 

Aikuisten oikealla läsnäololla ja aidolla kiinnostuksella on valtava merkitys nuoren elämässä. Ihan jokaisen nuoren kohdalla ja ihan jokaisen nuoren tulevaisuudelle. 

Ei ihmisten huomioiminen ole rakettitiedettä nuortenkaan kohdalla. Pienikin keskustelu, tervehtiminen tai ele kenen tahansa huomioimiseksi voi jo osoittaa, että hänestä välitetään. Vieraillekin lapsille ja nuorille voi puhua. Pieniä asioita ja pieniä tekoja, joilla voi olla suuri merkitys. Kaikkien vanhempien ei tarvitse olla mukana nuorten harrastustoiminnassa mutta kaikki voisivat välittää nuorista ja osoittaa sen.

Kaikki me varmaan tiedämme sanattoman viestinnän merkityksen mutta huomaammeko sen arjessa tai nuorten kanssa toimiessamme? Vähäistenkin sanojen merkitys katoaa, jos muu kehon kieli viestii välinpitämättömyyttä ja halua saada olla rauhassa. 

Nuoretkin löytävät kyllä väylät tulla kuulluksi, hyväksytyksi ja kuulua johonkin, jos aikuisia ei riittävästi kiinnosta. Kaikki ne väylät eivät vain ehkä ole nuoren tulevaisuuden kannalta niitä ihan parhaita. Minusta olisi kannattavampaa yrittää olla enemmän läsnä, ohjata ja tukea nuorta hänen elämässään, ennen kuin siihen tarvitsee puuttua? Puuttumisessa ei tietenkään ole mitään vikaa, jos siihen on tarvetta ja se tehdään oikein mutta voi olla, että sitä ennen on hukattu useampia mahdollisuuksia antaa tukea ja olla enemmän läsnä.

Nuorisotyönviikon kunniaksi voit ottaa kantaa ja olla #hupparikansanpuolella 2.10.   
Minäkin ilmoitin kotona meneväni töihin torstaina hupparipäällä, johtoryhmäänkin. Vastaukseksi sain pitkän katseen ja hiljaisuuden päätyttyä kysymyksen: Ai oikeesti iskä?