Tarjoan Helsinkiin ratkaisua

Olet ehkä törmännyt viime päivinä uutiseen, joka kertoo nuorten parissa levinneestä väkivalta-aallosta Helsingissä. Minä ainakin olen. Uutisoitu toiminta ylittää ymmärryskyvyn ainakin minun kohdallani. Silmitöntä väkivaltaa on aina vaikea käsittää mutta miksi pitäisikään. Oleellisempaa lienee se, mitä asioille tehdään ja miten tehdään sekä miten tuollaisen ennaltaehkäisy voitaisiin hoitaa.

Tässä tapauksessa en kyllä ymmärrä myöskään poliisin kommentointia aiheesta julkisuudessa esim. tämän päivän uutista aiheesta. Arvostettu ja korkea-arvoinen poliisi toteaa, että heillä ei ole keinoja tehdä yhteistyötä sosiaalihuollon, terveydenhuollon tai koulun kanssa nuorten tilanteeseen puuttumiseksi. Tai, että nuoren rikoskierteeseen ei voida puuttua. Siis mitä?

Keinoja on kyllä olemassa, jos niitä halutaan käyttää, kehittää ja jos niistä aiheutuvat kustannukset ollaan valmiit hyväksymään. Vihjeeksi Helsinkiin voin kertoa, että ainakaan Hämeessä ongelman ratkaiseminen ei ole ollut mahdotonta tai liian kallista mutta tehokasta kylläkin. Se on ratkaistu Ankkuri-toiminnalla.

Lainsäädäntöä on kyllä turha syyttää, jos Hämeessä asia on osattu hoitaa. Ei kai Hämeessä ole eri lait, kuin pääkaupungissa? Hämmästyttää ja mietityttää, missä on ongelman todellinen syy, kun sitä ei haluta tai osata ratkaista. Moniammatillinen yhteistyö sille kuuluvaan arvoonsa ja osaaminen käyttöön, niin alkaa sujua. 

Tekisi niin mieli sanoa, että päät pois sieltä minne aurinko ei paista ja katseet myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle mutta en taida kuitenkaan… Olisihan se aika jyrkkä ja provokatiivinenkin tulkinta asioista.

Nuoren elämässä pitää olla aikuisia

 Jos on tavallista kysyä lapsilta miten urheiluharrastuksissa tai pelissä meni, pitäisikö olla tavallista kysyä; miten konsolipelissä, skeittirampilla tai jonkin muun ajanvietteen parissa meni? 

Nuorten asiat ovat nuorille yhtä tärkeitä, kuin aikuisten asiat aikuisille. Voiko siis odottaa nuorten olevan kiinnostuneita aikuisten asioista, jos aikuiset voivat olla kiinnostumatta nuorten asioista? Millaisenkohan mallin se nuorille antaa? 

Aikuisten oikealla läsnäololla ja aidolla kiinnostuksella on valtava merkitys nuoren elämässä. Ihan jokaisen nuoren kohdalla ja ihan jokaisen nuoren tulevaisuudelle. 

Ei ihmisten huomioiminen ole rakettitiedettä nuortenkaan kohdalla. Pienikin keskustelu, tervehtiminen tai ele kenen tahansa huomioimiseksi voi jo osoittaa, että hänestä välitetään. Vieraillekin lapsille ja nuorille voi puhua. Pieniä asioita ja pieniä tekoja, joilla voi olla suuri merkitys. Kaikkien vanhempien ei tarvitse olla mukana nuorten harrastustoiminnassa mutta kaikki voisivat välittää nuorista ja osoittaa sen.

Kaikki me varmaan tiedämme sanattoman viestinnän merkityksen mutta huomaammeko sen arjessa tai nuorten kanssa toimiessamme? Vähäistenkin sanojen merkitys katoaa, jos muu kehon kieli viestii välinpitämättömyyttä ja halua saada olla rauhassa. 

Nuoretkin löytävät kyllä väylät tulla kuulluksi, hyväksytyksi ja kuulua johonkin, jos aikuisia ei riittävästi kiinnosta. Kaikki ne väylät eivät vain ehkä ole nuoren tulevaisuuden kannalta niitä ihan parhaita. Minusta olisi kannattavampaa yrittää olla enemmän läsnä, ohjata ja tukea nuorta hänen elämässään, ennen kuin siihen tarvitsee puuttua? Puuttumisessa ei tietenkään ole mitään vikaa, jos siihen on tarvetta ja se tehdään oikein mutta voi olla, että sitä ennen on hukattu useampia mahdollisuuksia antaa tukea ja olla enemmän läsnä.

Nuorisotyönviikon kunniaksi voit ottaa kantaa ja olla #hupparikansanpuolella 2.10.   
Minäkin ilmoitin kotona meneväni töihin torstaina hupparipäällä, johtoryhmäänkin. Vastaukseksi sain pitkän katseen ja hiljaisuuden päätyttyä kysymyksen: Ai oikeesti iskä?

Pohdintaa peilin edessä

En sitten ollut yksin ajatukseni kanssa. Sen sain onneksi huomata viimeisen kirjoitukseni jälkeen. Ja huomasinpa senkin, että monet osaavat katsoa kolikon toiselle puolelle vakuuttavasta maalausyrityksestä huolimatta.

Yleensä kai mainitunlaisiin maalaustalkoisiin voi löytää syyn ja joskus taas ei. Minun kohdallani niitä taitaa riittää. Tällä kertaa kohdallani toteutuivat nuo molemmat. Jälkimmäinen on minulle edelleen käsittämätön, koska en vain voi keksiä syytä moiseen ja siitä kuitenkin aiheutui minulle merkittävästi harmia. Ensimmäisestä voin kyllä löytää muutamia henkilöitä, jotka onnistuin suututtamaan.

Jaa että miten olen ihmisiä suututtanut? Toisille riittää, että olen vain oma itseni, ajattelen asioista eritavalla ja haluan tehdä asioita toisin kuin ennen. Ei minusta kaikki tykkää, eikä pidäkään. Olen minä tainnut suututtaa myös muutaman ihmisen, muun muassa ne, jotka koittivat saada minua käynnistämään kuntayhtymän lakkauttamiseen liittyviä toimenpiteitä ennen kuin edes kuntayhtymän hallitus oli aiheeseen ottanut kantaa.

Minun mielestäni kuntayhtymän lakkauttamisesta on olemassa selkeät säädökset ja niitä pitäisi kai noudattaa, myös toimintajärjestyksen osalta. Niin ei kuitenkaan aina käytännössä taida tapahtua. Tästähän nyt voi toki kaikki päätellä, että ajatukseni mukaan tällä kertaa kaikki ei ole mennyt niin kuin pitää. Niinpä niin. Kukin toimii tyylillään.

Aikuiset ihmiset vastaavat kuitenkin itse päätöksistään ja toiminnastaan, luonnollisesti myös siitä mitä eivät tee tai missä eivät halua olla mukana. Niin minäkin. Onhan peilin edessä helpompi olla, jos on edes omasta mielestään toiminut oikein.

Maalaustalkoissa tahtomattaan

Jokainen on todennäköisesti joskus saanut kuulla itseään mustamaalattavan jostain syystä, jossain ja jonkun/joidenkin henkilöiden toimesta. Minä olen saanut kunnian kokea tuota iloa viime aikoina varsin yllättävältä taholta ja melko yllättävässä mittakaavassa.  Mikä tuossa nyt sitten yllätti? Kaikki ja ei silti ehkä sittenkään mikään, ainakaan poikkeuksellisesti. Taitaa nimittäin olla niin, että tuollainen toiminta yllättää kohteensa aina. Harvat meistä kai kuitenkaan odottamalla odottavat joutuvansa mustamaalauksen kohteeksi.

En tiedä miten minun ajatuksenjuoksuni kulkee, kun minusta tuntuu jotenkin kamalalta olla mustamaalauksen kohteena. Olen varmaan jollain tavalla yksinkertainen tai vanhanaikainen kun ajattelen, että olisi kohtuullista edes kysyä asiaa henkilöltä, jonka epäilee toimineen jollain tavalla väärin. Ainakin ennen kun lähtee tuota oletustaan väärin toimimisesta suureen ääneen julistamaan pitkin maailmaa.

Onneksi kuulijat osaavat usein itsekin päätellä ja huomaavat asioita, eivätkä ole johdateltavissa ihan millaisiin juttuihin tahansa. Silloin kun näin ei ole, harmittaa ja silloin harmittaakin isosti. 

Olen myös viimeaikoina huomannut, että riittävän vakuuttavasti kun maalailee, kelpaavat maalaustyöt monille ja moniin tarkoituksiin, jopa päätöksenteon pohjaksi. Turhautuminen saattaa saada vallan uusia mittasuhteita, jos päättäjätkin vielä pitävät maalaria hyvänä ammattimiehenä, eikä kukaan, edes ajattele ennen päätöksen tekoa kysyä kyseessä olevan henkilön näkemystä tai perusteluita asiaan. Millaisellakohan pohjalla päätöksenteko silloin oikeasti on? Tunteella tai tunteessa ei välttämättä synny ihan parhaimpia päätöksiä.

Minulle on myös jostain syystä muodostunut sellainen ajatus, että toisen ihmisen mustamaalaaminen julkisesti ei sovi lainkaan jollain tavalla arvostetussa asemassa tai esimiesasemassa toimivalle henkilölle. Olenkohan ajatukseni kanssa yksin?

Blogipostauksia tulossa taas

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen postaukseni jälkeen. Saamani postin, kannustuksen kirjoittamaan ja palautteen sekä tapahtuneiden muutosten jäljiltä olen taas piakkoin jatkamassa kirjoittamista, pohdintojani ja asioiden kommentoimista kuten aiemminkin; pienenä ihmisenä suuren maailman äärellä. Valtavan suuri kiitos kaikille rohkaisusta ja kannustuksesta jatkaa blogin pitämistä!!

Palaamme varmasti tavalla tai toisella myös tähän väliin jääneeseen aikaan ja tauon aikana tapahtuneeseen. Olen mm. vaihtanut tehtäviä ja toimin nyt suunnittelijana Riihimäen kaupungilla vastuualueenani mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittäminen.


Mukavaa kevättä kaikille!!