Palautekin on vuorovaikutusta

Melko usein olen kuullut erilaisia pohdintoja palautteen antamisen vaikeudesta ja erityisesti sen vastaanottamisesta. Koska en itsekään ole mestari tässä(kään) lajissa, on asia aina välillä mielessäni. Mikähän siitä tekee niin vaikeaa? Olisikohan mahdollista, että me itse teemme siitä vaikeampaa, kuin se oikeasti on. Asiallisen palautteen antaminen, tai sen asiallinen vastaanottaminen on kuulemma suomalaisille vaikeaa, ainakin rakentavan sellaisen. Kuultuja ja koettuja esimerkkejä on varmasti kaikilla ja vaikka kuinka paljon ravintolan tarjoilijalle annetuista palautteista alkaen.

Huomaan joskus ihmetteleväni miksi palautteen antaminen ja vastaanottaminen on niin kovin vaikeaa vaikka kaikki osaavat keskustella. senhän pitäisi olla vain yksi  vuorovaikutustilanne muiden joukossa. Olemmeko itse ladanneet sanan palaute niin täyteen negatiivista energiaa ja ajatuksia, että se ei vaan voi olla normaali tilanne?

Palautteen antaminen on kuitenkin yksinkertaista. Kuulin eräässä aihetta käsittelevässä keskustelussa keväällä suuren viisauden: ”Jokainen voisi varmaan miettiä, miten haluaisi itse saada palautetta toiminnastaan ja toimia palautteen antamisessa sen mukaisesti myös muita kohtaan”.  Niinpä! Vielä kun muistaisimme tämän.

 Palautteen vastaanottamisen vaikeudessa minua hämmästyttää se, että kaikki me kuuntelemme sujuvasti toistemme mielipiteitä mutta palautteen vastaanottamisen koemme hankalaksi. Olenkohan itse jotenkin yksinkertainen, kun ajattelen palautteen olevan jonkun toisen mielipide toiminnastani, jonka pohjalta minun tulee tarkastella toimintaani? 

Paranevatko asiat valittamalla?

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen saanut pohtia monissa keskusteluissa aihetta ja siitä on saatu esiin lukuisia näkökulmia. Yksi merkittävimmistä huomioista koskee ihmisten erilaista tapaa ilmaista asioita. Onhan hyvin ratkaisevaa monissa kohdissa se, miten mielipiteet tai palaute esitetään. Asiat kun voi esittää monella tavalla. Minua ärsyttävät monesti ihmiset, jotka ovat valmiita kaivamaan kaikista asioista esiin aina ensimmäisenä niiden huonot puolet tai nostavat asiat esiin aina negatiivisessa sävyssä. Aivan kuin olisi olemassa vaihtoehtoja, joissa on vain hyviä puolia.

Työyhteisöissä tämä jatkuva asioista valittaminen on huolestuttavaa jo siksikin, että uskon Trevor Blaken tavoin negatiivisen ilmapiirin tarttuvan ihan samalla tavalla, kuin positiivinen ilmapiiri saa aikaan positiivisia vaikutuksia. Jatkuva valittaminen ja negatiivisessa sävyssä asioiden esittäminen on siis haitallista koko työyhteisölle. Valittamisen sijaan voisi siis nostaa esiin ratkaisuvaihtoehtoja nykyistä käytäntöä nopeammin, kun ongelma on havaittu. Ellei ratkaisuvaihtoehtoja esitetä, jää pahimmassa tapauksessa koko työyhteisö kieriskelemään negatiiviseen tunteeseen. Kenellä on vastuu ratkaisuvaihtoehdon esittämisestä? Olisiko kaikilla? Nykyaikaisessa ja toimivassa työyhteisössä ainakin on. Ja erityisesti henkilöllä, joka ottaa epäkohdan puheeksi.

Toinen suuri huomio mainitsemissani keskusteluissa koskee sanattoman ja sanallisen viestinnän osuutta asioiden esittämisessä. Tämä onkin mielenkiintoinen kohta, ainakin ihmisen kanssa, joka on tuottanut ilmoille kunnon negatiivisen latauksen. Voi nimittäin olla, että hänen puheessaan tuo negatiivisuus oli kovin vähäistä mutta kaikki muu viestintä latasi sitä tuutin täydeltä. Silti kyseinen henkilö saattaa vakavalla naamalla väittää, että ei sanonut juuri mitään kielteistä, unohtaen täysin erilaiset viestinnän teoriat, joiden mukaan sanallisen viestinnän osuus kaikesta viestistä on pienimmillään alle 10 %.

Olisiko siis meidän kaikkien keskityttävä ratkaisuvaihtoehtojen etsimiseen ja ryhtymällä parantamaan asioiden tilaa valittamisen sijasta? Näin voisi päästä tielle, joka johtaa vääjäämättä eteenpäin.

 Aurinkoisia kesäpäiviä!