Mitä tapahtuu nykyaikana (kun pitäisi jatkuvasti olla
tehokas) töissä, jos työntekijän tehokkuus hetkellisesti laskee? Voiko ihminen
toimia koneen tavoin, aina täysillä vai onko inhimillistä että esim.
yksityiselämässä sattuvat kriisit näkyvät työtehon laskuna. Miten siihen
suhtaudutaan? Onko väärin kuitenkin olla töissä vaikka ei käykään ihan täysillä
tehoilla, vai pitäisikö olla sairaslomalla?
Paljon kysymyksiä mutta kukapa olisi oikea henkilö antamaan
vastauksia? Muun muassa noita kysymyksiä olen pohtinut loppukevään ja alkukesän
aikana yksityiselämässäni sattuneista tilanteista johtuen. Kohtasin samaan
aikaan kaksi suurta kriisiä omassa elämässäni ja olen joutunut tosissani
työskentelemään saadakseni itseni takaisin ns. normaaliin moodiin (tästä syystä
myös blogini päivitykset ovat olleet hieman harvassa, anteeksi siitä).
Suuret elämän kriisit eivät voi millään olla näkymättä
työssä ja sen tuloksissa. Minusta on silti inhimillistä ja nykyaikaisen
työnantajan sekä työyhteisön toimintaa hyväksyä ihmiset heikkouksineen,
sellaisena kuin he ovat. Aina ei voi odottaa työntekijän pystyvän tehokkuudessa
samalle tasolle.
Minä en jäänyt pitkälle sairaslomalle vaikka sellaistakin
minulle tarjottiin. Katsoin parhaimmaksi olla töissä, tehdä välttämättömät
asiat ja keskittyä muun ajan itseni kuntoon saattamiseen. Kun välttämättömät
asiat on tehty voivat muut asiat odottaa, mikään tekemätön tuskin karkuun
lähtee vaikka siirtyykin. Ei maailmaa tarvitse tänään valmiiksi saada, näin
ajattelin keväällä. Enkä kadu valintaani, vaikka olenkin saanut aiheesta
arvostelua osakseni. Olen todella kiitollinen työyhteisölleni ja
yhteistyökumppaneillemme joustavuudesta, välittämisestä ja käsittämättömän
suuresta tuesta mitä olen viime aikoina saanut.
Asiat on asetettava tärkeysjärjestykseen kaikkihan tuon
tietää mutta muistammeko, että tuo järjestys voi muuttua kaikkien meidän kohdalla
joskus, edes hetkellisesti? Ei kai niitä kiveen ole hakattu.
