Aina ajoittain törmään kohtiin, joissa joudun miettimään itseni tai muiden päätöksentekoa tai ajatusta, joka sitä ohjaa. Opin tämän kysymyksen asettelun eräältä entiseltä esimieheltäni, joka kysyi usein erilasiin kohtiin pysähtyessämme, että mikä meitä ohjaa? Loistava kysymys!
Viihdyn tämän pohdintani parissa hyvin ja minusta tuo kysymys pohdinnan takana on pidettävä jatkuvasti mielessä, voidakseni toimia edes omasta mielestäni hyvin. Virheettömyyttä sekään ei tietenkään kenellekään takaa, ei työhön eikä yksityiselämään. Olen varmasti tehnyt virheitä, niin kuin kai meistä jokainen. Nykyisessä työssäni nuo virheet kuitenkin jostain syystä harmittavat enemmän kuin aikaisemmin tai ainakin siltä minusta nyt tuntuu.
Johtajana virheiden tekeminen tarkoittaa lähes aina sitä, että niiden vaikutukset heijastuvat muihinkin ihmisiin kuin vain päätöksen tekijään itseensä. Johtajalta odotetaan usein virheetöntä suoritusta ja vain ”oikeita” päätöksiä. Tuon ”oikean” määrittely on varsin hankalaa. Useimmilla on asioista mielipide mutta sekin on vain jokaisen oma mielipide. Erityisesti tämä pohdinta tulee vastaan minun tavassani tehdä työtä. Minä kun en halua aina tehdä ”niin kuin on aina ennenkin tehty”.
Perinteitä täytyy toki kunnioittaa ja vanhoissa tavoissa on paljon hyvää mutta maailma ei muutu koskaan, jos aina tehdään niin kuin ennenkin. Moni hyvä asia jää löytämättä, jos ei koskaan kokeilla uutta. Muutos ei ajatuksissani ole mikään itseisarvo, ei muutosta pidä tehdä pelkän muutoksen halusta. Jos haluaa muutosta, täytyy uskaltaa kokeilla ja myös epäonnistua.
