Ongelmia suurennuslasin alla

Ollessani lomalla olin kaukana arjesta ja riittävän pitkään päästäkseni irti ihan kaikesta. Tunsin itseni levänneeksi ja pääsin katselemaan asioita hieman erilaisesta näkökulmasta. Tästä näkökulmasta hämmästelin monien tapaamieni ihmisten toimintaa tai heidän kertomuksiaan muiden toiminnasta. Samalla pohdiskelin, olinko minä toiminut samalla tavalla ennen lomaani. Vastaus pohdintaani ei hivellyt itsetuntoa. Olin toiminut vähintäänkin samalla tavalla.

Ihmisten kanssa keskustellessa ja kuunnellessani kertomuksia tapahtumista, ihmisistä sekä kuulumisista havahduin, miten pienistä asioista ihmiset olivat saaneet itselleen suuren ongelman. Etenkin työssä olevista, pienehköistäkin toiminnan epäkohdista voidaan saada aikaan käsittämättömän suuri toimintaa haittaava ongelma. Minusta tuntui, että toiset ihmiset katsovat ongelmia suurennuslasin läpi ja näkevät pientenkin asioiden olevan auttamattoman hankalia tai erityisen vaikeita ratkaistavaksi mitenkään.

Näkökulmaani vaikutti varmasti lomani lisäksi myös eräs lukemani kirja. Luin nimittäin lomani viimeisinä päivinä vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamista selvinneiden ja alueella tapahtuneen jälkeen työskennelleiden kokemuksista kertoneen kirjan; Tuhon aalto.

 Tuota kirjaa voin hyvin lämpimästi suositella mutta vain, jos haluat tarkastella olemassa olevia ongelmiasi uudessa mittakaavassa. Minä huomasin kirjaa lukiessani osan ongelmistani löytävän aivan uudet mittasuhteet ja osan jopa katoavan kokonaan. Nyt minulla on taas ongelma; haluan nimittäin ehdottomasti säilyttää tämän näkökulman omiin ”ongelmiini” mutta en ole ihan varma siitä, miten voin siinä onnistua.
  
 

Johdolla on avaimet

Palveluiden tuloksellisen kehittämisen edellytyksenä on luonnollisesti sitä edistävä johto. Se, päästäänkö palveluiden kehittämisessä eteenpäin pienillä vai suurilla askeleilla vaiko ollenkaan, on loppujen lopuksi kiinni suurimmaksi osaksi esimiestyöstä. Vastuu on siis meillä johtajilla. Ratkaisevaa ei ole se, edetäänkö pienillä vai suurilla askeleilla. Oleellisempaa on se, että edetään. Moni matka alkaa pienillä askeleilla.

Asiat etenevät yhdessä tehden, kukaan meistä ei koko työyhteisöä koskevia asioita voi yksin muuttaa. Kaikkea ei tietenkään voi johtokaan tehdä mutta minusta kaikkensa voi tehdä ja se on paljon.

Jokainen meistä voi vaikuttaa itse siihen, olemmeko kehityksen käsijarruna vai edistämmekö kehitystä omalta osaltamme, vaikka kaikki ei minun toiveitteni mukaan menisikään. Päätöstä luonnollisesti helpottaa jos sitä tehdessä tietää mihin muutoksilla pyritään ja millaisia vaikutuksia muutoksella on. Tämän tiedon jakamista ei luultavasti missään ole koskaan tehty liian hyvin ja tästäkin vastuu on johdolla.

Nykyaikaisessa menestyksekkäässä kehittämistoiminnassa huomioidaan myös työntekijöiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden ajatukset kehittämisessä.  Tämä saattaakin olla melko perinteisesti toimivalla sosiaali- ja terveysalalla vaikeampaa, kun työyhteisöltä vaaditaan tällöin avointa, kaikkien mielipidettä arvostavaa ilmapiiriä.

Henkilöstön ja asiakkaiden kuulematta jättäminen voi jättää myös monet loistavat ajatukset ja kokemuksen arjesta pimentoon, henkilöstö ei välttämättä sitoudu kehittämiseen ja muutosprosessin etenemistä saattaa joutua vartioimaan.


 

Kaikki eivät ole valmiita

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen saanut useamman kysymyksen siitä, miksi en usko laajaan muutokseen alallamme tänä vuonna. Tässä ”ennustukselleni” muutama peruste. Toivon kyllä olevani väärässä, koska asiakkaamme ovat valmiita muutokseen ja haluavat sitä. Minusta se olisi jo yksinkin riittävä peruste toiminnan uudistamiselle. Mitäs sitä muuta odottelemaan? Asiakkaat ovat jopa valmiita näyttämään suuntaa ja auttamaan meitä kehittämisessä, jos vain otamme avun vastaan.





Alalla työskentelevät vain eivät taida vielä olla riittävän pitkällä asian kanssa. Kaikilla ei ole käsitystä siitä, miksi asioita tai ylipäätään mitään pitäisi muuttaa. Osa kokee muutoksen uhkana ja osa taas ajattelee johdon edistävän muutosta vain vallan vuoksi. Lisäksi ammattiliitotkin ovat välillä muutoksia vastustamassa, luullen palvelevansa näin jäsenistönsä etua. Erityisesti perinteisestä alamme ajattelutavasta poikkeava toiminta kerää henkilöstön ja ammattiyhdistysliikkeen vastustusta, vaikka asian pitäisi olla juuri päinvastoin.

Suurimmalla osalla johdosta ja päättäjistä on halua, valmiutta ja rohkeutta muutokseen mutta aina ei saavuteta yksimielisyyttä siitä, miten toimintaa olisi uudistettava. Tällöin saatetaan olla tekemättä mitään tai toteuttaa vain vähäisiä muutoksia.

Uskon myös, etteivät sosiaali- ja terveysalan nykyiset ongelmat ole kaikilta osiltaan ratkaistavissa alalla nyt olevalla ajattelulla. Eivätkös ne ongelmat ole juuri sillä ajattelulla syntyneet? Tämä ajattelu haastaa myös tulevaisuudessa alalle valmistuvat, siis käytännössä oppilaitokset tänään.

Me tarvitsisimme rohkeita, alan perinteisestä ajattelusta poikkeavia uudistuksia ja kokeiluja päästäksemme paljon eteenpäin mutta juuri tällaisia uudistuksia vastustetaan eniten. Toimimalla suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin on ennenkin toimittu, päästään kehityksessä eteenpäin vain pieniä askeleita.

Onneksi alallamme on nyt yksittäisiä ja verkostoituneitakin muutoksen edistäjiä jatkuvasti kasvava määrä.


Mukavia talvipäiviä!