Palvelut kyllä kehittyvät kun kääritään hihat ja ryhdytään puuhaan. Mainiemen pitkä kehittämishistoria osoittaa tämän selkeästi. Kuluvan vuoden aikana muutostahtia on lisätty entisestään. Asiakkaat ovat yleensä kiitollisena mukana mutta miten käy henkilökunnan, minunkin. Miksi minusta aina ajoittain tuntuu, että asiakkaamme sopeutuvat muutoksiin huomattavasti paremmin kuin me palveluita tuottavat ihmiset? Olemmeko todella niin jumissa omassa ajattelu- ja työskentelytavassamme, että emme pääse siitä irti?
Vai pidämmekö omaa toimintatapaamme niin ylivertaisena, ettei sitä voisi enää paremmaksi saada? Kenties asiakkaiden halu palveluiden kehittämiseen ja halu olla kehittämisessä mukana ovat kuitenkin merkki siitä, että palveluita on syytä uudistaa. Saattaahan tuo olla niinkin, että minä vain kuvittelen koko jutun ja loppujen lopuksi uudistuksia ei periaatteessa vastusta kukaan mutta vauhti huimaa. Tai sitten niitä vastustavat kaikki ja minä en vain innostuksissani sitä huomaa.
Olenhan muutenkin ”vieraalla maalla” kun pohjalaisena häärään Hämeessä. Pohjalaisuus Hämeessä on muuten aina välillä (vieläkin) melkoisen mukavaa kulttuurimatkailua. Hämeessä kun on totuttu asioita suunnittelemaan hieman pidemmälle, välillä liiankin pitkälle. Pohjanmaalla taas tehdään nopeasti (joka on miltei kunnia-asia) ja usein sitten kyllä hiukan korjataankin sen jälkeen, kun on saatu valmiiksi. Tämä ero tulee usein mieleeni aamuisin työmatkallani keskustan läpi, pohjalaisena hämäläisessä aamuruuhkassa.
Melkoinen yhteensattuma erityisesti edellä esitettyä pohdintaa ajatellen on muuten sekin, että tulin Mainiemen kuntoutumiskeskukseen vaasalaislähtöisen johtajan seuraajaksi. On siinä varmasti ihmeteltävää ja kestämistä yhden laitoksen henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille.
