Jättäessäni kehittämistyön ja siirtyessäni Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän johtajaksi vuodenvaihteessa, menetin suurimmaksi osaksi ne lukuisat arvostamani keskustelut, joita olen saanut käydä tapaamieni ihmisten kanssa. Nykyinen työni ei toki yksinäistä ole, enkä ole mykkäkouluakaan ryhtynyt pitämään. Keskustelen edelleen ihmisten kanssa paljon ja päivittäin mutta keskustelujen määrä on aivan eri mittakaavassa kuin ennen.
Aloittaessamme kehittämistyön Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikössä vuonna 2007 Aki Heiskasen kanssa ymmärsimme, että kehittäminen on toimintaa, jota täytyy tehdä verkostoissa. Asiantuntijakeskeinen kehittämistoiminta, jossa kehittämistyöntekijät suunnittelevat kammioissaan, miten asioita tulisi kehittää ja palveluita tuottaa, oli tullut tiensä päähän. Tuo ”perinteinen” sosiaali- ja terveysalan kehittäminen oli osoittanut monin tavoin, ettei sillä saavuteta riittävän hyviä ja pysyviä tuloksia kuin harvoissa tapauksissa. Tästä syystä, me päätimme jo alusta saakka toimia toisin, tuota valintaa ei ole tarvinnut katua.
Tämän ajatuksen myötä olemme saaneet nauttia valtavasta määrästä erilaisten ihmisten tapaamisia, pitkiä ja lyhyitä, suunniteltuja ja suunnittelemattomia. Näistä hetkistä olen saanut sekä itselleni, että työhöni tavattoman paljon ajatuksia, viisautta, rikkautta ja iloa. Kehittämistyön vuosien aikana tapaamieni erilaisten ihmisten kanssa käymissäni lukuisissa keskusteluissa olen oppinut enemmän kuin missään koskaan.
Tämä blogi syntyikin tarpeesta jatkaa keskustelua ja vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa edelleen, nyt verkon välityksellä.
